Kumma katuruoka ihastuttaa 21.-23.4.2015

Kumma katuruoka ihastuttaa 21.-23.4.2015

Huhtikuussa Sodexon ravintoloissa maistellaan kummallisen katukeittiön antimia.

Weird Street Food -teema on suunniteltu pohjoismaisena yhteistyönä Ruotsin ja Norjan Sodexon kanssa ja se toteutetaan yhdessä Santa Marian kanssa. Kummaksi teeman tekee se, että ruokakulttuurit ympäri maailmaa pistetty suloisesti sekaisin. Miltä kuulostavat esimerkiksi merilevää ja teriyaki-kastiketta sisältävä hot dog tai nuudeleista koottu burgeri?

– Street food on tällä hetkellä todella iso trendi. Halusimme ottaa katuruokaan toisenlaisen lähestymistavan poimimalla makuja eri maailmankolkista, kuten USA:sta ja Aasiasta. Erityisesti korealainen, thaimaalainen ja vietnamilainen ruokakulttuuri ovat tällä hetkellä nousussa, kertoo keittiömestari Torsti Uotila Sodexon palveluiden kehitystiimistä.

Uotilan mukaan maailmalla kohistaan esimerkiksi ramen-nuudeleista, joille on omistettu jopa omia ravintoloita. Nuudeleita tarjoillaan niin paistettuina kuin keitoissakin. Sodexolla ramen-nuudelit on yhdistetty pulled porkiin hampurilaisen muodossa. Ranskalaisesta keittiöstä mukaan on poimittu confit-lihankypsennystapa, jossa liha kypsennetään ankanrasvassa. Ranskalaishenkisen burgerin välistä löytyy ankanrasvassa kypsennetyn kanan lisäksi vuohenjuustoa ja rucolaa.

Fuusiokeittiö kuuluu myös yleisiin ruokamaailman trendeihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomeenkin levinnyt,  Vietnamista kotoisin oleva Bàhn mi -leipä. Kyseessä on rapea ranskalainen patonki, joka voidaan täyttää vaikkapa kasviksilla, lihalla, korianterilla ja chilikastikkeella.

Korealaisen keittiön antimista erityisesti kimchi on lyönyt läpi myös Suomessa. Kyseessä on kiinankaalista, vihanneksista ja korealaisesta chilitahnasta fermentoimalla valmistettu voimakkaan makuinen kaalisalaatti.

– Katuruoka ei välttämättä ei ole epäterveellistä. Esimerkiksi fermentoimalla valmistettujen ruokien on todettu olevan hyväksi vatsalle niiden sisältämien maitohappobakteerien ansiosta. Kimchissä ja muissa aasialaisissa ruoissa käytetään myös paljon kasviksia, Uotila huomauttaa.

Voileipä Elviksen tapaan

Weird Street Food -teeman kummallisin  ruokalaji kuului aikanaan itse rockin kuninkaan lempiruokiin.

– Toteutamme Elvis toast -nimellä kulkevan leivän, joka sisältää maapähkinävoita, pekonia, banaania sekä kananmunaa. Makuyhdistelmä on suomalaisessa makukulttuurissa varsin eriskummallinen. Toivon, että ihmiset suhtautuvat teemaan avoimin mielin, Uotila pohtii.

Kolme päivää kestävän teeman ruokalajit on jaettu niin, että ensimmäisenä päivänä nautiskellaan japanilaishenkisistä japadogeista ja toisena hypätään burgereiden maailmaan. Kolmas teemapäivä tarjoaa sandwichejä amerikkalaiseen ja kuubalaiseen tapaan.

Tervetuloa tutustumaan kumman katukeittiön antimiin – näitä makuja et löydä muualta!